Saanen esitellä - Averiman virtuaalitila!

Averiman tila sijaitsee maaseudulla etelä-Saksassa, missä alpit ympäröivät maisemaa joka puolelta. Averimaan menee vain yksi tie, se tosin onneksi asfalttia. Lähin kylä on kuuden kilometrin päästä Averimasta, ja sinne pääsee bussilla kolme kertaa päivässä. Kylästä löytyy kauppoja ja ravintoloita, sekä kondolihissi, jolla pääsee 1,5 kilometrin korkeuteen vuoren päälle. Averiman tilaa ympäröi vuorien lisäksi suuret peltoauleet ja niityt, joilla on vanhoja puisia latoja. Pihan vieressä vasemmalla on naapuritilan lammaslaidun ja tien toisella puolella hevosia. Averiman päärakennuksen takana on lehtimetsä, joka jatkuu vuoren juurelle. Siellä virtaa myös pieni joki. Metsässä pääsee kävelemään polkua pitkin, ja polku vie myös yhdelle korkealle kalliolle, josta on upeaa katsella auringonlaskua.


Averiman tontilla on neljä rakennusta: päärakennus, ulkosauna/varasto, talli ja navetta. Päärakennus on valkoinen kaksikerroksinen kivitalo, muut rakennukset ovat kiveä ja punaiseksi maalattua puuta. Päärakennuksessa asuvat kissat ja koirat. Koirien aitaus ympäröi taloa kaikkialta muualta, paitsi takapihalta jossa on kissoille tarkoitettu aitaus. Kissat pääsevät aitaukseen sisältä milloin tahansa. Päärakennuksessa on kolme makuuhuonetta, olohuone, keittiö ja kaksi kylpyhuonetta. Makuuhuoneista yksi on minun, toinen on eläinten valtaamana ja yksi on vierashuoneena. Toinen vierashuone löytyy saunalta, jossa on myös ns. "pentuhuone". Siellä emät saavat olla pentuineen rauhassa muulta vilinältä. Talli on tällä hetkellä vielä tyhjillään, mutta navetasta löytyy lämmitetty huone, joka on kanien ja jyrsijöiden asuinpaikka. Eläimet saavat olla vapaana huoneessa joka päivä. Kesäisin kanit pääsevät ulkohäkkeihin asumaan.


Aikataulu

Koska Averimassa on niin paljon touhuttavaa, on pakko olla jokin päiväaikataulu. Tätä aikataulua noudatamme kutakuinkin joka päivä:
9.00 - Ruokitaan kaikki eläimet ja vaihdetaan vedet
10.00 - Lenkki koirien kanssa
11.00 - Kissojen hiekkojen siivous
11.30 - Kanien ja jyrsijöiden häkkien siivous (huom.! vain joka toinen viikko)
12.00-17.30 - Vapaata aikaa. Kissoille voi lisäillä ruokaa jos se loppuu. Koiria voi kouluttaa yms.
17.30 - Kaneille ja jyrsijöille tuoretta ruokaa (porkkanaa, salaattia jne.)
17.45 - Koirien kanssa iltalenkki
19.15 - Koirille iltaruuat
19.20-22.00 - Vapaata aikaa.

Huom.! Eläinten lenkitykset ja ruokinnat riippuvat hieman myös eläimestä. Pennuille annetaan useimmin ruokaa ja lenkit ovat pienempiä. Sen sijaan koulutukseen keskitytään pitempään. Ovi on koko päivän auki niin että koirat voivat olla ulkona aitauksessa tai sisällä miten tahtovat.

Galleria

Copyrights

kuvat/photos © Emilia Vihanto (mia) & © bolkm (metsäkuva) & Charlie Dave (talokuva) (http://flickr.com, license)
kuvissa oleva eläin/the real animal in the photos: -
ulkoasun kuvat/photos oh the layout © Gunnar Halleraker, Kennel Vixir & © UGardener (http://flickr.com, license)
Textures © Swimchick.net
Web design © Kirsi R.

Averima is an imaginary estate, which only exists on the internet. There are NO real animals on these sites. The estate's animals are not connected to the animals in the photos in real life.

Tämä on virtuaalitila. Tilan eläimet ja valokuvissa esiintyvät eläimet eivät ole missään yhteydessä toisiinsa oikeassa elämässä.