Pieniä Averimalaisia - asiaa kasvatuksesta

Averima on virtuaalitila, joka tarkoittaa sitä että kasvatamme kaikenlaisia eläimiä. Painotan kuitenkin kasvatuksessani kennelpuolta - toisin sanoen koiria. Kilpailen kuitenkin myös melko aktiivisesti muidenkin eläinlajien edustajien kanssa, jotta näillekin olisi mahdollista saada jälkikasvua. Tällä hetkellä meillä on Averimassa koiria, kissoja, kaneja ja kesyrottia. Averimaan tullaan hankkimaan myös tulevaisuudessa kotieläimiä, joita alan mahdollisuuksien mukaan myös kasvattamaan. Kotieläimet ovat kuitenkin valitettavasti virtuaalimaailmassa vielä sen verran harvinaisia, ettei kisoja ole usein. Averimalla ei ole tiettyä kasvatusrotua, mutta koirissa painotan melko paljon FCI 3, 5 ja 8. Kissoista painotan tulevaisuudessa norjalaista metsäkissaa.


Teetän pentueen aina harkitusti terveistä ja hyväluonteisista vanhemmista, kysynnän mukaan. Pentueen vanhempien tulee olla jonkin verran kisattuja (lukunnottamatta evm. -eläimiä). Koirilla ja kissoilla valionarvo jommalla kummalla vanhemmista on melko painava kriteeri. Muilla eläimillä tulee olla kisattu jonkin verran, mutta tässä teen usein poikkeuksia. Valitessani vanhempia katson myös jonkin verran niiden sukupuuta. Averimassa pennut syntyvät yleensä kahden viikon päästä astutuksesta, ja eläin on luovutusikäinen viikon jälkeen syntymästään. Pentueista ja poikueista on mahdollista ottaa eläin osaomistukseen (sjoitukseen). Sijoitusehdoista ja muista jutellaan sitten asian yhteydessä minun kanssani.

Odotan kasvattieni omistajilta aktiivisuutta niin kilpailemisessa kuin yhteydenpidossakin. Kasvattiani täytyy käyttää vähintään yhden lajin kilpailuissa aktiivisesti. Toivon tietysti myös kaikille kasvateilleni pysyvää kotia. Jos olet kiinnostunut Averiman kasvatista, ota yhteyttä vieraskirjassa tai sähköpostitse! Alla vielä myyntiehdot.


Myyntiehdot

- Kasvatin sivut on tehtävä kahden viikon kuluessa luovutusiästä.
- Kasvatin sivuilla on oltava linkki Averimaan kasvattajana ja linkit emän ja isän sivuille.
- Kuulumisia olisi hyvä tulla kertomaan aina silloin tällöin, jotta tiedän ettet ole unohtanut kasvattiani.
- Jos olet luopumassa kasvatista, kerro siitä ennen myymistä minulle! Kerro myös paikka, mihin olet sitä myymässä. En yleensä ota takaisin kasvattejani, mutta haluan tietää, missä ne asuvat.
- Jos olet aikomuksissa teettää kasvatilleni pentueen, kysy asiaa ensin minulta.
- Jos olet aikomuksissa laittaa kasvattini virheämmille niityille, kerrothan siitä ensin minulle!
- En myy kasvattia keskeneräiseen kenneliin. Liian usein on käynyt niin, että samalla kun kennelin teko on unohdettu, on unohdettu myös kasvattini.
- Jos katson, että kasvatillani ei ole sellaista kotia, johon minä sen haluaisin (jos kasvattini on unohdettu tms.), minulla on aina oikeus ottaa se takaisin.

Suunnitteilla olevat pentueet

Suunnitteillairlanninterrieripentue, emänä vLT & vN & vGER & vFIN MVA* vNLW-06 vLTW-07 vEUV-07 vGERW-09 vLUXW-09 vLTW-09 vDKW-09 vV-09 VM-09 vKREW-09 Nightdream's Lady Emmy ja isänä vKREW-09 vISW-10 vFINW-10 Douglas Laing Of Allwright.

Aikaisemmat pentueet

» A-pentue, buhund, 3n + 2u

Copyrights

kuvat/photos © Winterfyre Norwegian Cats, © Yndra (http://flickr.com, license)
kuvissa oleva eläin/the real animal in the photos: -
ulkoasun kuvat/photos oh the layout © Gunnar Halleraker, Kennel Vixir & © UGardener (http://flickr.com, license)
Textures © Swimchick.net
Web design © Kirsi R.

Averima is an imaginary estate, which only exists on the internet. There are NO real animals on these sites. The estate's animals are not connected to the animals in the photos in real life.

Tämä on virtuaalitila. Tilan eläimet ja valokuvissa esiintyvät eläimet eivät ole missään yhteydessä toisiinsa oikeassa elämässä.